Henkilöitään on rakastettava. Tätä neuvoa toitotetaan jokaisessa käsikirjoitusoppaassa, mutta vasta Elokuvan runousoppia -kirjaa lukiessani tajusin sen paremmin. Samoin kuin edellisessä kirjoituksessani kirjoitin ylimielisyydestäni rahvaan makua kohtaan, ylimielisyys omaa henkilöhahmoa kohtaan paistaa tekstistä, eikä siitä pidä kuin toiset samankaltaiset tärkeilijät.
Henkilöitään on rakastettava siksi, että rakastamalla ne saadaan puhumaan sinulle. Oma asenteellisuus saa ne piiloutumaan. Jos asenteellisuudelleen ei voi mitään, pitää vaihtaa henkilöä. Se ei ole sinulle se oikea, ainakaan tässä paikassa ja hetkessä. Tai todennäköisemmin on syytä suoda ainakin pari ajatusta sille, miksi suhtautuu henkilöihin(sä?) sillä tavoin.
Mitä näitä syitä sitten voisi olla? Suvaitsemattomuus ja ankaruus henkilöitään kohtaan voi esimerkiksi heijastella omaa suhdetta itseen - ja miksi se ei pätisi tässä tapauksessa, sillä henkilöt kai ovat kuitenkin lopulta jonkinlaisia sovellettuja versioita omasta itsestä. Samalla tavoin usein toisen henkilön ärsyttävyydessä kaikkein ylitsepääsemättömimpiä ovat ne piirteet, joista itsessään ei pidä mutta joille on saattanut rakentaa persoonastaan niinkin suuria osia, että niistä ei kykene aivan heti luopumaan.
Pitäisikö sittenkin kirjoittaa niistä ihmisistä joita vihaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti